
Vesivoimaa ja metsän kultaa
Joet ovat aina olleet tärkeitä. Niitä pitkin on tehty vene- ja rekimatkoja. Virtaavassa vedessä on paljon energiaa. Sitä energiaa on käytetty myllyjen käyttövoimana, kun viljanjyvät on jauhettu jauhoksi. Vesivoimaa on käytetty pyörittämään koneita, joilla pellavaa on käsitelty niin, että se voitiin kehrätä langaksi. Pellavalangasta kudottiin kankaita ja kauniita liinoja. Maanviljelijät möivät pellavaa Tukholmaan ja Uppsalaan. Myyntituloilla maanviljelijät saivat ostaa ylellisyystuotteita, kuten tupakkaa, kahvia, silkkiä ja hopeisia ruokailuvälineitä.
Kun puutavaraa valmistettiin, puut kaadettiin talvella ja rungot sahattiin sopivan pituisiksi tukeiksi vesikäyttöisissä sahalaitoksissa. Sen jälkeen tukit kaadettiin jokiin ja ne koottiin rannikolla yhteen. Kun höyrykoneet oli keksitty ei sahojen enää tarvinnut sijaita jokien varsilla. Tukkien lähettäminen jokea pitkin rannikolle oli parempi vaihtoehto.

1800-luvun puolivälissä puutavaran tarve oli suuri kaikkialla Euroopassa. Norlannin rannikolle rakennettiin paljon sahoja. Alueella, joka nykyisin kuuluu Örnsköldsvikin kuntaan, oli noin 16 höyryvoimakäyttöistä sahaa vuonna 1900! Värmlannista ja Taalainmaalta tuli ihmisiä töihin sahoille. Monet nuoret, jotka eivät saaneet työtä maatiloilta, hakivat työpaikkaa sahoilta. Sahan vakinaiset työntekijät saivat asua sahan työväenasunnoissa, kun taas tilapäiset työntekijät joutuivat vuokraamaan huoneen, jossa jo asui useita työntekijöitä. Monet lapset työskentelivät sahoilla. Heitä tarvittiin sahoilla ja heidän palkkansa oli tärkeä perheen toimeentulolle.
