Nykyisin vapaa-aika on melko keskeinen osa elämäämme. Toiset haluavat itselleen paljon harrastuksia, ja toisille niistä voi jopa muodostua osa omasta identiteetistä, minäkuvasta ja ryhmään kuuluvuudesta. Entisaikaan työn ja vapaa-ajan väliset rajat eivät olleet yhtä selkeitä. Tuolloin päivän aikana oli ehkä tehtävä joukko tehtäviä, jotkut tehtävät täytyi tehdä määrättyinä aikoina, kuten lehmien lypsäminen, toiset tehtävät taas voitiin tehdä milloin tahansa päivän aikana, kuten halkojen hakkuu. Näiden töiden välillä leikittiin, ja joskus myös töissä saatettiin pistää leikiksi.

Tunnet ehkä jonkun, joka harrastaa nikkaroimista, ompelemista tai metsästämistä vapaa-ajalla. Ne ovat esimerkkejä entisaikaan välttämättömistä tehtävistä, jotka nykyisin katsotaan enemmänkin vapaa-ajan harrastuksiksi (tietysti on myös ihmisiä, jotka tekevät näitä tehtäviä ammattinaan). Kun ilta tuli ja ulkotyöt oli tehty, istuuduttiin takkatulen ääreen ja korjailtiin työkaluja, paikkailtiin vaatteita tai valmistettiin jotain uutta tulen valossa. Joku saattoi samalla kerto jonkun sadun tai lukea ääneen kappaleen jostakin kirjasta.

Sunnuntait olivat vapaapäiviä, lepopäivä tuli pyhittää. Maatilalla oli kuitenkin tehtäviä, jotka täytyi silti tehdä. Eläimistä oli esimerkiksi pidettävä huolta. Pyrittiin kuitenkin pitämään vapaata mahdollisimman paljon. Monet aikuiset halusivat varmasti levätä, kun taas lapset halusivat leikkiä. Sunnuntaisin oli myös käytävä kirkossa.

Leikkikalut

Lapsilla oli erittäin harvoin niin paljon leikkikaluja ja omia tavaroita kuin nykyajan lapsilla. 1900-luvulla lelujen ja tavaran määrä on kasvanut jatkuvasti. Lelujen ja tavaran määrä on aina määräytynyt perheen varakkuuden mukaan. Varakkaiden perheiden lapsilla on ollut enemmän ja kalliimpia leluja.

1800-luvulla ja sitä ennen useimmissa kodeissa lähes kaikki tarvittavat tavarat, myös lelut, valmistettiin itse. Joku aikuinen tai vanhempi sisarus saattoi nikkaroida lelun pienemmille lapsille.