Ruotsinsuomalaiset

Ruotsin rajat ovat historiallisesta näkökulmasta katsottuna muuttuneet monta kertaa, ja Suomi on joskus ollut osa Ruotsia. Nykyisen Ruotsin alueella on asunut suomenkielisiä ihmisiä ainakin 1000 vuoden ajan. Jotkut tänne saapuvista olivat käsityöläisiä ja kauppiaita, toiset tulivat raivaamaan metsistä uutta maata viljelyyn ja toiset tulivat töihin kaivoksiin, rautaruukkeihin, sahalaitoksiin ja muihin teollisuuslaitoksiin.

 

Kun kuninkaat, muun muassa Kustaa Vaasa 1500-luvulla, toivoi lisää talonpoikaisasutusta metsiin, sinne muutti väestöä, jolle joskus luvattiin verosta vapautusta. Savosta, joka nykyisin on osa Suomen valtiota, tuli paljon ihmisiä, jotka ryhtyivät kaskenviljelijöiksi Ruotsissa 1500-luvulla. Tällöin yksi suomalainen perhe muutti Grätnäsiin Sollefteåntien lähelle.

 

Suomessa on ollut sota useammin kuin Ruotsissa. Suomi oli Venäjän miehittämä vuosina 1713-21. Näistä vuosista käytetään nimitystä ”Isoviha” ja tuolloin monet ihmiset pakenivat Ruotsiin.

 

Vuosina 1808-09 Ruotsi ja Venäjä kävivät sotaa keskenään, mutta taistelut käytiin valtakunnan itäosassa, eli nykyisen Suomen alueella, ja monet lähtivät sotaa pakoon länteen siihen valtakunnan osaan, joka on nykypäivien Ruotsi.

 

Toisen maailmansodan aikana Suomessa on ollut kolme sotaa. Ensin Neuvostoliitto yritti miehittää Suomen ja talvella 1939-40 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin talvisota. Sitten saksalaiset ja suomalaiset taistelivat yhdessä Neuvostoliittoa vastaan karkottaakseen Neuvostoliiton sotajoukot Suomesta ja lopuksi Suomi taisteli Saksaa vastaan karkottaakseen Saksan sotajoukot Suomen Lapista.

 

Monet vanhemmat lähettivät lapsensa Ruotsiin turvaan, mutta yksin Ruotsiin saapuvien lasten elämä oli erittäin vaikeaa. Sisarukset eivät saaneet olla yhdessä eikä kukaan ymmärtänyt suomea niissä kodeissa, joihin lapset sijoitettiin. Sodan päättyessä lapset eivät enää osanneet puhua suomea ja heidän oli lähes mahdotonta palata Suomeen. 70 000 suomalaista lasta tuli Ruotsiin yksin ilman omia vanhempiaan.

 

Markin perhe on kotoisin Pohjanmaalta. Ruotsinsuomalaiset ovat yksi Ruotsin kansallisista vähemmistöistä.