Kauppapuoti

Tämä on kauppa vuodelta 1893.

 

Monet kaupat olivat sekatavarakauppoja. Se tarkoittaa sitä, että niissä myytiin yhtä sun toista tavaraa. Kauppa avattiin varhain aamulla ja suljettiin myöhään illalla, asiakkaita kävi kuitenkin harvakseen kaupassa. Kauppiaat valitsivat ensisijaisesti tontit Storgatanin varrelta. Asuinrakennukset siirrettiin tonteille useimmiten lähialueiden kylistä siten, että talojen julkisivut tulivat kadun puolelle. Kauppa sijaitsi kadunpuoleisessa pohjakerroksessa ja kauppias ja talonväki asuivat yläkerroksessa. Takapihalla oli muun muassa talli, puuvaja, ulkovessa ja varastotilat.

 

Koska monet asiakkaat saapuivat pitkän matkan takaa hevosen vetämissä vaunuissa tai reissä, oli kauppiaalla myös takapihalla huoneita ja tallipaikkoja, joita asiakkailla oli mahdollisuus käyttää yöpymiseen.